Painossa
Uusin Ishtar on taas saatettu painokuntoon, kaikenmoisen muun työ- ja siviilitoiminnan ohella. Kiirettä pitää vielä tämän päivän, mutta huomenna alkaa jo tasaantua (ennen kuin maanantaina hyökkään seuraavan projektin kimppuun). Olo on epätodellisen pumpulinen: en ole ihan kokonaan tässä ja nyt, vaan sumeat väsyaivot heittävät vuoroin paniikki-impulsseja ja “ei-mitään-hätää-nuku-vain”-viestejä.
Lehdestä tuli siedettävä. Muutama onnistunut yksityiskohta, muutama ihan susi, mutta keskimäärin siedettävä ja kauttaaltaan riittävästi viimeistelty — vedos tulee huomenna, sitten näen, onko lehdessä vielä teknisiä ongelmia.
En usko, että mihinkään projektiin, jossa on määräaika, voi olla täysin tyytyväinen. Aikaa on yleensä aina liian vähän ja päätökset täytyy tehdä lennossa. Toisaalta ammattitaito on sitä, että pystyy tekemään ratkaisuja eikä jää niihin kiinni nyhertämään. Tällainen useamman kerran vuodessa ilmestyvä lehti on siinä mielessä vapauttavampi kuin kertaluonteinen pläjäys, että kokonaisuutta voi kehittää lehti lehdeltä. Sen sijaan yksittäinen esite tai muu painotyö ei jätä petraamisen varaa: se on mikä on.
Mutta ei se deadlinettomuuskaan ole mitenkään autuasta. Jos hommalla ei ole deadlinea, se tulee harvemmin tehtyä. Esimerkiksi nettisivujen päivitys tahtoo lykkääntyä, koska ne voisi päivittää milloin tahansa.
Tänään on se päivä, kun kootaan elämä takaisin hallintaan ja yritetään tyhjentää pää valmiiksi tehdystä projektista. Intensiiviset työt imaisevat siinä määrin mukaansa, että ne seuraavat päivällä ja yöllä, valveilla ja unessa, ja vievät kaiken mahdollisen ajan. Niinpä pöytä lainehtii tiskejä, puhtaiden pyykkien vuoret odottavat viikkaamista ja esimerkiksi korutarvikkeistot nököttävät siinä, mihin jäivät ennen uppoutumista taittotyöhön. Kaikki näyttää vieraalta, ikään kuin aikaa olisi kulunut kuukausia, ei muutamia päiviä.
Haluaisin sanoa, että...