Merkinnät teemasta 'joulu'

Joulusatu 2016

“Tilanne on nyt tämä. Apua tarvitaan ja kiireesti!”

Tontut kuuntelivat vakavana raportointiosaston ylipäällikön varamiehen sijaisen veljenpoikaa. Tonttukloppi, jolla on ikää vasta 258 vuotta, oli läväyttänyt heidän eteensä pylväsdiagrammit, piirakat ja monikymmensivuiset taulukkolaskentaprintit. Tontut tuijottivat ympyröitä ja kummastelivat suorakaiteita.

“Tulee nälkä”, murahti keskimääräistä pyöreämpivatsainen tonttu valvontaosastolta. Hänen erikoisalanaan oli laiskojen opettajien valvonta. Koska kaikki opettajat olivat olleet koko joulukuun täydessä työn touhussa, osa ahkeroinut vielä yön pimeinä tunteinakin, valvontatontulla oli ollut hyvää aikaa perehtyä tonttukylän leivontaosaston uusimpiin innovaatioihin. Hän oli maistellut marenkipiparit, mustaherukkatäytteiset joulutortut, Kiss-Kiss-karamelleilla täytetyn joulupullan sekä leipuritonttujen uuden ylpeydenaiheen, gluteenittoman hedelmäkakun, jossa allergisoivat hedelmät oli korvattu soijarouheella. Viimeksimainittu oli ollut jokseenkin puisevaa, mutta valvontatonttu ei ollut hennonnut kertoa sitä leipuritontuille, vaan oli ottanut vielä viidennenkin viipaleen.

“Hyss!” sihautti lelupajan siivoojatontun apulainen. Hän ei suinkaan sanonut sitä valvojatontulle, vaan omalle suolistolleen, sillä hänenkin vatsaansa kurni.

Raportointiosaston ylipäällikön varamiehen sijaisen veljenpoika, tuttavallisemmin Taavi-tonttu, mulkaisi kaksikkoa, rykäisi ja jatkoi: “Olemme siirtyneet vaiheeseen, jossa apua tarvitaan välittömästi. Ymmärrättehän, ihan heti. Ei ole hetkeäkään hukattavana.”

Kaikki tontut nyökyttelivät päätään, mutta totuuden nimessä vain noin joka kolmas ymmärsi, mistä Taavi-tonttu puhui.

“Ratkaisun aika on nyt!” Taavi-tonttu kajautti, niin että valvontaosaston tontun hiippalakin tupsu hyppäsi.

“Mutta mitä me voimme tehdä?” Propagandaosaston tonttu painotti häiritsevästi viimeisen sanan viimeistä tavua.

Taavi-tontun katse pysähtyi puhujaan. “Sehän on itsestään selvää. Meidän on ryhdyttävä voimakeinoihin.”

Tämä toi lopultakin tonttujoukkoon eloa. Hiljainen kuiske muuttui sihiseväksi supinaksi, kun tonttukaarti ryhtyi aprikoimaan Taavi-tontun puhetta.

“Eivätkö voimakeinot ole vähän äärimmäinen veto?”

“Jos pitäydyttäisiin kuitenkin vanhassa käytännössä.”

“Perinteet, hyvät tontut, perinteet!”

“Sinä ja sun perintees. Mentäisiin vielä sulkakynällä ja puusuksilla, jos sinulta kysyttäisiin.”

Taavi-tonttu hiljensi salin ja sanoi: “Nyt on ammuttava kovilla. On selvää, että näin ei voi jatkua.”

Yksi tonttu toisensa jälkeen liittyi nyökytysten kuoroon. Siitä kaikki olivat yhtä mieltä: on muutoksen aika.

“Entäs se rahakone? Minusta se oli hyvä idea.”

“Laitonta. Joudutaan vaikeuksiin Suomen Pankin kanssa.”

Iäkäs tonttu, talousosaston päällikön kakkosmies, kämmersi pystyyn. Kaikkien katseet nauliutuivat oitis häneen. Tonttu antoi katseensa kiertää hitaasti salin yli, ennen kuin hän sanoi huolellisesti artikuloiden: “Ehdotan, että valmistamme kloonin, ja yön hämärässä käymme vaihtamassa sen opetusministerin tilalle.” Ennen kuin hän ehti istuutua takaisin pakoilleen, vihellys- ja huutomyrsky täytti salin. Vain vaivoin Taavi-tonttu sai hiljennettyä remakoivan tonttuköörin.

“Juuri tätä minä tarkoitin: on tehtävä rohkeita ratkaisuja”, Taavi-tonttu kannusti. “Kaikki raportit osoittavat sen, että opetuksen alennustila vaatii toimia. Ja koska hallituksesta ei siihen ole, vastuu on meidän.”

Kymmenessä minuutissa tontut olivat laatineet strategian.

“Toimeen, toverit”, Taavi-tonttu kannusti. “Tulevaisuus on meidän!” Valvontatonttu huokasi syvään. Hän oli jo ehtinyt haaveilla kunnon siivusta piimä-sahrami-rusinalimppua, jonka päällä olisi paksu viipale kinkkua. Ehkä sitten joulun jälkeen.

***

Lelupajassa valmistettiin näköisklooni opetusministerille. Vauhtiin päästyään tontut innostuivat rakentamaan kloonit myös ylioppilastutkintolautakunnan Abitti-osaston kehittämisjohdon jäsenistölle. Koodaamisvaiheessa tosin tuli vähän kiire, ja YTL:n klooneille ehdittiin saada puhesimulaattoriin ainoastaan yksi lause: “Abitin kehitys vaatii vielä aikaa, jatketaan vanhanmallisella tutkinnolla.” (Myöhemmin havaittiin, että valmiita vastauksia olisi pitänyt ohjelmoida YTL:n klooneille hieman useampia, koska joulupöydässä vastausta oli pidetty töykeänä, kun heiltä oli kysytty, haluavatko he lisää kinkkua.)

Propagandaosaston tontut teroittivat kynänsä ja kirjoittivat istuvalle hallitukselle uusia päätösehdotuksia, joissa opetuksen määrärahat tuplattiin. Tietokoneosaston tontut kävivät hakkeroimassa opetusministeriön keskustietokoneen ja syöttivät sinne maksimiryhmäkooksi 18 oppilasta, paitsi alakouluun 12 pilttiä. Tietokoneosaston harjoittelijat pistäytyivät koodaamassa Te-keskuksen sivuille avoimia erityisopettajan paikkoja joka kuntaan ja joka kouluun, lukioita unohtamatta.

Tästä innostuneena pari jokseenkin radikaalina tunnettua tonttua istui kolme iltaa kirjoittamassa uusiksi lukion uuden opetussuunnitelman sisältöjä. Vaikka työhön olikin tartuttu virallisen strategian ulkopuolella, kaikki tontut ylistivät yksimielisesti, että käytössä olevaan opsiin verrattuna parannus oli merkittävä (mikä oli selvää, koska tontut olivat käyttäneet uudistustyöhön huomattavasti enemmän aikaa kuin mitä oli käytetty koko alkuperäisen LOPS2016:n tekemiseen).

Ja niin tapahtui, että opettajat ja rehtorit, jotka rähjäisinä ja rättiväsyneinä olivat siirtyneet joululomalle, saivat joululahjansa uuden lukukauden alkaessa: enää kukaan ei kitissyt määrärahoista, erityisopettajien ei tarvinnut revetä viiteen paikkaan yhtä aikaa, opettajat pääsivät keskittymään opettamiseen, ja jokainen oppilas ja opiskelija koululuokassa tunsi, että opettajalla riitti aikaa juuri hänen asioilleen.

Mutta erityisen iloisia olivat lukioiden opettajat, jotka kiittivät ja ylistivät sitä, että LOPS2016:n tilalle oli saatu LOPS2017, jossa jokaiselle kurssille oli laitettu vain sen verran asiaa, että sen pystyy oikeasti kurssin aikana opettamaan ja omaksumaan. Eikä riemulla ollut rajoja, kun maaliskuun lopulla opettajille paljastui, että Abitti-projekti oli pistetty keväthauraisiin jäihin ja opetusministeri (josta kevään aikana oli tullut koko hallituksen suosituin ministeri) oli määrännyt työryhmän, joka ryhtyi valmistelemaan sähköistä ylioppilaskoetta ja sen toteutusalustaa yhdessä opettajien kanssa, alustavana tavoitteena vuosi 2022.

***

Kevätjuhlien lähestyessä hallintoportaan tontut tulivat raportoimaan tonttuarmeijalle joulukuisen vallankumouksen jälkimainingeista. Valvontaosaston tonttu oli varmuuden vuoksi koonnut itselleen lautasellisen juustoisia savuporoneliöitä sekä muutaman maistiaisen leivontaosaston uusinta luomusta, aprikoosi-taateli-viikuna-luumukakkua. Jos jouduttaisiin laatimaan uusia strategioita, hänellä olisi ainakin vatsa täynnä.

“Arvoisa puhetonttu, hyvät tonttuedustajat”, aloitti puheenjohtaja. “Tilanne näyttää nyt tältä.”

Tonttu käynnisti datatykin. Vain pienen hetken tontut joutuivat katsomaan tiimalasia, kiitos tietokoneosaston tonttujen, jotka olivat pistäneet datatykkien ja dokumenttikameroiden softiin ripauksen gepardien DNA:ta. Tuota pikaa seinälle heijastui iloinen hymynaama.

“Tässä ollaan”, puheenjohtaja myhäili. “Koko koululaitos on yhtä hymyä. Opettajat ovat innoissaan ja motivoituneita, opiskelijat oppivat lähes itsestään ja seuraavissa Pisa-tuloksissa nähdään vahva nousukäyrä.”

Huumaavien aplodien jälkeen iäkäs tonttu talousosastolta, se talouspäällikön kakkosmies, ähelsi itsensä seisomaan, rykäisi ja totesi: “Ehdotan, että seuraavaksi työstetään vähän tuota sote-uudistusta.”

Uutta vuotta 2016

Tämän oli tarkoitus olla joulukortti. Nyt on kuitenkin vierähtänyt jo viikko siitä, kun joulu oli ajankohtaisimmillaan. Aikaa ja voimia joulun valmisteluun ja joulutervehdysten lähettämiseen ei tänäkään vuonna löytynyt.

Monille ystävilleni joulu oli ihanaa aikaa ilman toivotuksianikin, mutta lukuisille tämä joulu ja ylipäänsä mennyt vuosi on ollut tavalla tai toisella raskaampi, yksinäisempi tai ylipäänsä haasteellisempi kuin menneet joulut ja vuodet.

Tämän kuvan myötä toivon, että vuosi 2016 on iloisempi ja onnellisempi vuosi kaikille ystävilleni – tätä toivomusta tuskin panevat pahakseen nekään, joille mennyt vuosi oli iloa ja onnea pullollaan.

joulukortti 2015

Joulusatu 2015

Saara katseli miten tuli tarttui kynttilän sydämeen. Ensin liekki vähän arastellen kierteli sydänlankaa, käpertyi pieneksi siniseksi keräksi. Mutta pienen hetken päästä se alkoi kasvaa. Lopulta Saara otti kätensä pois liekin ympäriltä, laittoi kynttilän lyhtyyn ja jäi katsomaan lepattavaa liekkiä. Sitkeästi se piti pintansa hyisestä tuulesta huolimatta.

Kolmen päivän päästä olisi joulu. Kunnon talvi antoi odottaa, mutta kylmyys oli jäätävää. Saara mietti, että hänen sisintään oli jäätänyt koko syksyn. Tuntui kuin koko sisin olisi ikiroudassa.

Yksinäisyys, hän pohti, se on pahinta. Se, että kaikki ystävät ovat jossain kaukana. Joskus olisi kiva istua saman pöydän ääreen juomaan kuppi teetä ja turisemaan jonninjoutavia tai syvällisiä, kummin vain. Mutta matka sen saman pöydän ääreen oli niin pitkä.

Saara raahusti ovelle, harjasi tuulen pöllyttämät kevyet hiutaleet portailta ja kopisteli lumenhituvat kengänpohjista. Sisällä hän veti jalkaan varmuuden vuoksi toisetkin villasukat ja napsautti vesipannun päälle. Kylmät sormet, lämmin sydän, vai miten se meni, hän hymähti. Ei se sydän siitä lämpene, vaikka sormeni olisivat jääkalikoina. Saara painoi kämmenensä vesipannun kylkiin. Hitaasti lämpö siirtyi ihon alle ja lähti virtaamaan käsivarsia pitkin.

Hän kaatoi vettä teemukiin, heitti teepussin likoamaan ja pyöräytti pari kertaa lusikalla. Sitten hän veti tuolin alleen ja kietoi sormensa mukin ympärille. Ulkona alkoi jo hämärtää. Hiljaisuus kietoutui harteille.

Tee alkoi olla jo turhankin tummaa, pussi pitäisi nostaa pois. Hän ei halunnut irrottaa otetta mukista. Lämpö hohkasi edelleen sormien iholla.

Kännykän merkkiääni kilahti. Nääh, kuitenkin jokin uutisohjelman hälytys. Saara ei jaksanut nousta. Kynttilän liekki jatkoi aaltoilemistaan.

Kännykkä kilahti toisen kerran. Ja sitten kolmannen. Ja vielä pari kertaa. Kai sitä on pakko nousta katsomaan, hän tuumasi. Kännykässä oli viisi viestiä. “Keitä pannullinen teetä!” sanottiin ensimmäisessä viestissä. “Avaa tietokone!” komennettiin toisessa. “Varaa vähän evästä!” ohjeisti kolmas, “Kietoudu vilttiin!” määräsi neljäs. “Sytytä kynttilä!” määräsi viimeinen.

Saara hymähti. No hyvä on, tehdään näin. Hän kaatoi mustuneen teen pois, keitti uuden pannullisen, napsautti tietokoneen auki, kääriytyi vilttiin ja istuutui teen kanssa tietokoneen ääreen. Lopuksi hän sytytti kynttilän pöydälle. No niin, mitäs nyt?

Ruudulle aukeni Skype. Rakas ystävä maailman ääristä soitti.
“Hei! Ei ole juteltu pitkään aikaan!” hän huudahti. Saarasta tuntui kuin välillä olleet kilometrit ja vuodet olisivat kadonneet.
“No ei olekaan. Mitä sinulle kuuluu?”

Puoli tuntia ja kaksi teekupillista myöhemmin ystävä sanoi kuulumisiin. Saaran mieli oli yhtä aikaa iloinen ja haikea – miten ihana olikaan pitkästä aikaa puhua, ja miten haikeaa oli, että välimatka kasvoi taas puhelun lopettamisen jälkeen.

Saara ei ehtinyt edes miettiä sulkevansa konetta, kun uusi soitto tuli. Toisen rakkaan ystävän ääni helähti kirkkaana. “Kun en voi olla siellä, halusin soittaa. Ehditkö juttelemaan?”

Kun kolmas soitto tuli heti edellisen perään, Saara alkoi epäillä jonkinlaista salaliittoa. Ei voinut olla sattumaa, että vuoden pimeimpänä päivänä kaikki hänen ystävänsä soittivat peräkanaa. Viidenneltä soittajalta hän yltyi tivaamaan asiaa. “No kun me kaikki tiedetään, että tämä pimeys käy sinun voimillesi, ja me kaikki haluaisimme olla siellä sinua piristämässä. Mutta kun emme sinne keittiön pöydän ääreen itse pääse, niin järjestettiin tällainen soittorinki.”

Viimeisen puhelun jälkeen Saara kietoi ylleen talvipompan, veti jalkaansa talvisaappaat ja käteen paksut villalapaset. Taivas oli jo musta, mutta tähdet heräilivät pikkuhiljaa ja kuunsirppi nousi taivaanrantaan. Valkoinen ohut höytyvä kirkasti maan.

Saara katseli lyhdyssä lepattavaa liekkiä. Sitkeästi se piti pintansa tuulesta huolimatta. Mutta enää tuuli ei tuntunut hyiseltä eikä viima värisyttänyt hänen selkäänsä. Hän saattoi olla tänä jouluna yksin, mutta nyt hän ei tuntenut itseään yksinäiseksi. Koko syksyn syventynyt ikirouta oli alkanut sulaa. Sitä paitsi kesäänkään ei ole enää pitkä matka.

Taivaalle kuunsirpin viereen oli syttynyt kirkas tähti.

© Inka Vilén 2015

Joulurauhaa!

Jouluaatto – mihin tämä vuosi oikein on kadonnut?

Toivotan joulurauhaa ja levollista joulunaikaa.

joulukortti 2012

Joulun kuvakalenteri ja Mr Murphy

Joulukuu alkoi takkuisesti: ei nettiyhteyttä moneen päivään. Kun kaikki työt ovat pääosin tai kokonaan verkossa tai verkkoviestinnästä riippuvaisia, nettiyhteyden puuttuminen pistää työt ja päivät ihan sekaisin.

Sekaisin meni myös joulukalenteriprojektini: ei auta, että kuvat ovat koneella, jos niitä ei saa verkkoon. Minähän en valmista kalenteria valmiiksi etukäteen, vaan kokoan kalenteria vanhoista ja uusista kuvista kuukauden mittaan.

Kun nettiyhteys saatiin takaisin, kävin ensi töikseni päivittämässä joulukalenterin ajan tasalle. Jos enimpiä nettikatkoja ei tule, pitänisi kalenteriin tulla joka päivä uusi kuva aina tapaninpäivään saakka.

Missäkö kalenteri sijaitsee? Täällä, olkaa hyvät: www.inkavilen.fi/galleria/joulu2012/. Leppoisaa joulunodotusta!