Merkinnät teemasta 'neuleet'

Rave on

Koko maailma kutoo – tai ainakin melkein. 162,893 ihmistä (juuri nyt) ja minä olemme löytäneet tiemme samaan virtuaaliseen lankatöiden runsaudensarveen. Olo on kuin pienessä marketissa asioimaan tottunut olisi viskattu valtavaan ostoskeskukseen, jossa unohtaa, mihin kerrokseen on päätynyt ja mihin oli suunnitellut menevänsä.

Ravelry on lankoihin hurahtaneiden aarreaitta. Paikka on täynnä toinen toistaan upeampia lankatöitä. Siellä esitellään malleja, lankoja, valmiita töitä, keskeneräisiäkin, kysytään neuvoa ja jutellaan aiheesta tai aiheen vierestä. Se on kuin oma blogi, oma tietokantapohjainen muistikirja, arkisto ja lähdeluettelo sekä kymmenittäin foorumeja yhdistettynä samaan kokonaisuuteen. Mieletön paikka!

Olen muutaman päivän aikana ehtinyt tekemään karkean listauksen omistamistani neulepuikoista, kirjaamaan tällä hetkellä työn alla olevat projektit ynnä pari suunnitelmaa, liittymään lukuisiin ryhmiin, joilla jokaisella on oma fooruminsa, sekä kirjaamaan muistiin nelisenkymmentä* kiinnostavaa mallia, pääasiassa neulepaitoja sekä neuletakkeja, joita tutkailen virikkeeksi neuletakkiprojektiini.

Jos pitäisin neuleblogia, voisin linkittää sen Ravelry-sivuilleni. Koska tämä on vain satunnaisesti käsitöitä koskettava blogi, en viitsi tätä sinne linkittää. Eri asia sitten on, jos joskus saan pystyyn suunnittelemani kuvagallerian.

Toistaiseksi tyydyn metsästämään ideoita neuleisiin ja vähän muihinkin lankatöihin. Kenties jopa osa niistä toteutuu päivänä muutamana.

*Kello 23.35. Korjataan edellinen tieto: 70, erehdyin selailemaan käsineitä, säärystimiä ynnä sekalaisia.

Katso mitä teet

Pidän neulomisesta (tai kutomiseksi minä sitä kutsun) siksi, että se on mainiota “katso televisiota ja tunne saavasi paljon aikaiseksi” -touhua. Useimmiten neulomiseen ei tarvita kovinkaan paljon näköaistia, lähinnä tuntoa, laskupäätä ja silmukkamerkkejä. Silmukat kiepsahtavat puikoille, kerrokset syntyvät eikä käpäliä tarvitse jatkuvasti kytätä.

Kesäneuleeni on hyvin yksinkertainen malli: paita pelkkää sileää, vain reikärivistöt helmassa ja hihansuissa. 5,5:n puikot, joten teoriassa paita etenee nopeasti. Just joo.

Lanka on Rondon Pinjaa, vuodelta 1992 tai jotain sinne päin. Aivan ihana väri: valkoiseen sekoittuu roosaa, vaaleaa violettia ja harmaata. Valitettavasti se valkoinen osuus on paksua, hahtuvaista lankaa, muut säikeet ohutta mitälietekokuitua. Lanka ei ole hetkeäkään tasainen, vaan se on joko aivan ohut tai todella paksu tai pahimmassa tapauksessa klimppinen. Kutoessa sormituntuma ei riitä, pitää katsoa, tuliko koko lanka silmukkaan mukaan vai jäikö osa epämääräisen paksuista säikeistä neulomatta. Silmukoista ei tule tasaisia, koska lanka ei juokse.

Mutta se neulepinta, se on kaunista ja elävää, sileänäkin neuleena.

Kärvistelen siis vielä muutaman kerroksen miehustaa, ennen kuin viritän hihat samalle pyöröpuikolle ja aloitan raglankavennukset. Sitten ei enää paljon puutu, vaikka viimeisilläkin kerroksilla täytyy silmät olla mukana likimain jokaisessa silmukassa.

***

Tänään iltapäivällä oli sähkökatko. Päätin virikkeettömässä tilanteessa testata, miten pitsihuivin aloitus sujuisi. Ei hyvin: sitäkin pitää tuijottaa koko ajan ja laskea, ettei tipahda kuviolta ja kerrokselta.

Uskon kuitenkin, että kun mallikerta uppoaa takaraivoon, huivikin alkaa edistyä. Toistaiseksi ei kyllä voi puhua neulomisen ilosta (= voi keskittyä television katsomiseen), mutta eiköhän sekin aika koita. Viimeistään seuraavan neuletyön kanssa.

Alusta alkuun

Ostin taannoin kerän Nalle Coloria hempeän vaaleanpunaisena. Arvelin, että siitä tulisi metkat treenisäärystimet – treenikassissa on jo kahdet, mutta molemmat ovat turhan valuvaa sorttia.

Hyödynsin viikonlopun reissun kutimen parissa. Perjantaina junamatkalla päättelin kesällä kutomani viininpunaisen villapaidan (!) ja aloittelin säärystimiä. Testasin ja totesin: 3,5:n puikoilla 60 silmukkaa on sopivasti.

Kudoin pätkän matkaa 1 o, 1 n -resoria, ja päätin sitten siirtyä 2 o, 2 n -resoriin. Sitä oli kasassa kymmenisen senttiä, kun ryhdyin miettimään, olisiko sittenkin jännittävämpää, jos säärystimessä olisi jotain kivaa. Purin leveämmän resorin lähes kokonaan ja ajattelin toisella yrityksellä heittää muutaman kerroksen välein oikeat silmukat ristiin. Se näytti kivalta, mutta arvelin, että näyttäisi vielä mukavammalta, jos laittaisin ne silmukat ristiin siten, että ensimmäisellä kerroksella ensimmäisestä, kolmannella toisesta ja viidennellä kolmannesta kahden oikean silmukan parista. Kokeilu kuitenkin osoitti, että kuvio ei hahmottunut.

Sen sijaan mieleeni tuli, että spiraalimaisesti kiertyvät säärystimet voisivat olla hauskat. Siis testaamaan: kudoin ensimmäisen oikean silmukan oikein, toisen oikean ja ensimmäisen nurjan yhteen, toisen nurjan nurin ja loihdin jatkoksi toisen nurjan. Muuten kiva, mutta ei syntynyt spiraalia.

Oivalsin onneksi, että jos toimisin palmikkotyyliin (nostaisin oikeat kutomatta, kutoisin nurjat ja sitten vasta apupuikolta oikeat), saisin haluttua jälkeä aikaan. No niin sainkin, mutta se vaihto olisi pitänyt tehdä arviolta joka toinen kerros. Ei näyttänyt tuolla langalla erityisen hauskalta. Siis purkuun.

Sitten mieleeni tuli, että saattaisihan tuo olla metkan näköistä korinpohjaneuleen tyylisenäkin. Päätin kokeilla kolmen kerroksen välein vaihtaa oikeat nurjiksi ja päinvastoin. Korinpohjaneule kadotti resorimaisuuden, joka taas säärystimessä olisi enemmän kuin paikallaan. Niinpä silmukat palasivat langaksi.

Lopulta päädyin kutomaan yksinkertaisesti 2 o, 2 n. Jos olisin tyytynyt alkuperäiseen valintaani, minulla olisi nyt yksi valmis säärystin ja toinen aluillaan. Nyt minulla on kolme senttiä 2 o, 2 n -resoria. Sitä paitsi yksi neulepaita odottaa hihaa. Ja tänään Elämänlankaa yritti houkutella paheen tielle. Ei, ei, ei – minulla ei ole lupaa ryhtyä kutomaan minkäänmoisia päähineitä. Eikä huiveja. Nyt tehdään säärystimiä. Ja hihaa.

Tämänkin tunteen on kirjoittanut auki Pauli Hanhiniemi: Olihan se helpompaa, kun ei tiennyt ettei tiedä mitä haluaa. (Kolmas Nainen: Onpa kadulla mittaa)