Merkinnät teemasta 'kellot'

Olen unessa useasti

Kolme päivää koulua, ja lapset simahtivat illalla ilman eri kehotusta. Kolme aikaista aamuherätystä, ja minulla on jo rytmisiä ongelmia päiväohjelmani kanssa. Viime yön bravuurini: ensin kolme tuntia unta, sitten parisen tuntia hereillä tai puolihereillä ja lopulta taas reilu kolme tuntia ihan oikeaa nukkumista.

Hankintalistalla uusi herätyskello. Vanha on itse asiassa kelloradio, joka toimii verkkovirralla – siis toisin sanoen sekoaa joka kerta, kun sähkönjakelu takkuaa. Näin jo kelloliikkeessä mieleiseni herätyskellon, täytyy yrittää jonain päivänä ehtiä aukioloaikaan ostoksille. Onneksi kännykän herätys pelaa siihen asti, kunhan muistaa puhelinta ladata.

***

Minulla on häkellyttävä kyky täyttää pääni kaikenmoisella tiedolla, jota en itse asiassa tarvitse (ja yleensä sellaisen tiedon kustannuksella, jolle olisi käyttöä). Suhteellisen helposti mieleeni tarttuu rytminen lyriikka, oli se sitten varsinaista runoutta tahi laulunsanoituksia.

Otsikkoa sorvatessani pompahti mieleeni vanha runo, jota isälläni oli tapana siteerata. Uuno Kailasta, luulisin. Tai Aaro Hellaakoskea. Pakko tarkistaa tämä. – Hmm, se oli sitten V. A. Koskenniemeä. Taisivat jäädä runo-opinnot yliopistossa pikkuisen liian vähiin, kun sekoitan nämä kaikki runoilijat aina keskenään.

Siis V. A. Koskenniemen “Koulutie”

Olen unessa useasti / sinun kaduillas, koulutie
Kotiportilta kouluun asti / mun askeleeni vie
Syysaamu kirpeä koittaa / yli heräävän kaupungin
Ja sen laidassa koski soittaa / tutun sävelen ilmoihin

Ja niin edelleen. Runo on tarttunut mieleeni, kuten niin monet runot: ulkoa opittuna. Mutta kun oikeasti pysähtyy miettimään, niin sehän on kaunis runo. No jaa, lopetus on kyllä vähän pateettinen: “Ah enkö ma hautaan asti / koululainen lie.”

Jos en tätäkään runoa muistaisi, olisi aivoissani paljon lisätilaa tähdellisemmillekin tiedoille. Kuten vaikkapa koulun reaaliaineille. Jälkikasvu tietää niistä jo paljon enemmän kuin minä kykenen muistamaan.

Kellokin sen tietää

Tänään piti saada koko konkkaronkka liikkeelle heti aamusta. Yhdeksän jälkeen piti oleman Kuortaneella päivän Speli-rupeamaa aloittelemassa. Laskeskelin, että herätys täytyy asettaa puoli kahdeksaan ja lähdön täytyy olla viimeistään puoli yhdeksältä.

Säädettynä ajankohtana heräsimme ja nousimme. Keittiössä havahduin tuntemukseen, että nyt on jotain pielessä. Keittiön kello näytti vasta seitsemää. Palaaminen petiin houkutteli, mutta pikainen vertailu talomme eri ajannäyttäjien kesken ei antanut myöten: keittiön kello jätättää.

***

Iltapäivästä väsyneet spelaajat kotiutuivat. Keittiön kello oli jämähtänyt varttia vaille kahdeksaan. Patterit loppu. Minulta myös.

Tämän päivän olisin mielelläni elänyt keittiön kellon tahtiin. Taidan ottaa huomenna vahingon takaisin.

Pitkä työmatka

Viikonloppu on mennyt tiiviisti työhuoneessa mappien keskellä – veroilmoituksen työstöaika, näet.

Juuri tässä kohti aina hahmottaa, mitkä kaikki luvut kirjanpidosta pitäisi löytyä helposti, joten tänä vuonna yritän selvittää itselleni, mihin suuntaan kirjanpitosysteemejäni seuraavaksi kehitän. Olen esimerkiksi työstämässä tilaussuunnittelulomakettani sellaiseen muotoon, että voin siirtää sieltä tiedot suoraan materiaalien varastokirjanpitoon. Onhan se ihan hölmöä tehdä asiat kahteen kertaan (ja arvannette, kuka on niin hölmösti tähän asti varastokirjanpitoaan tehnyt…).

***

Ilta on parasta aikaa keskittymistä vaativille tehtäville, sillä perheen mellastavat osapuolet nukkuvat hiljaisina. Aika hupenee huomaamatta, kun käyn läpi kirjanpitoa ja pohdiskelen lukujen logiikkaa.

Viime yönä havahduin lopulta huomaamaan, että ihan koko yötä ei kannata valvoa, jos meinaa seuraavana aamuna jatkaa työntekoa. Pistin koneen kiinni ja lähdin tallustamaan kohti työhuonetta. Siinä matkanteossa meni aikaa tunnin verran.*

*Tietokoneen kello oli vielä normaaliajassa, makuuhuoneen kello oli jo käännetty kesäaikaan. Siirryin konkreettisesti kello kolmesta aamuneljään muutamalla askeleella, juuri oikealla kellonlyömällä.

Ajassa jälleen

Pari viikkoa olemme eläneet hetkeä kello 1.17. Keittiön kellomme päätti pysähtyä siihen tuntimäärään pattereiden vaihtoyrityksistä huolimatta. Citizen palveli ansiokkaasti ainakin kahdeksan vuotta.

Uusi kello piti käydä ostamassa, mutta shoppailulle ei löytynyt sopivaa aikaa. Iät ja ajat vilkuilin seinäkelloa ja totesin sen olevan aina vain 1.17. Viimeisen viikon aikana alkoi jo muistaa, ettei seinälle kannata katsella.

***

Tänään aurinkoinen sää houkutteli pyörän selkään, ja kurvasimme kello-ostoksille. Kellon paikka oven yläpuolella vaatii tietynkokoisen kellon, joten hankintaprosessi eteni viivottimen avulla.

Kaikki ihanimmat ja komeimmat kellot olivat aivan liian korkeita, sopivan kokoiset joko rumia tai väärän värisiä (story of my life). Lopulta otin riskin ja ostin muutaman sentin vanhaa korkeamman kellon. Kieltämättä senttiäkään suurempi ei olisi enää karmilistan yläpuolelle mahtunut.

Melkein parikymmentä vuotta rannekelloni oli aina Casio. Olen tainnut seinäkelloissa jämähtää Citizen-taajuudelle, sillä samaa merkkiä tunnustaa myös uusi kellomme.

***

Nyt sitten alkaa uusi opettelu: keittiön seinältä näkee ajan. Sen juoksevan.

Jokakeväinen tunninkadotus

Suurin piirtein on taas selvitty jokakeväisestä kellojen rukkaamisesta. Silmiini ei ole osunut enää ainoatakaan kellonaikaa näyttävää kapistusta, joka eläisi mennyttä aikaa. Seuraavat seitsemän kesäaikaista kuukautta kuluvat siis aikataulussa.

Kesä- ja talviaikaan siirtyminen on paitsi raivostuttavaa myös hölmön tuntuista (seitsemän kuukautta poikkeusaikaa? eikö poikkeus ole jo siinä vaiheessa enemmän sääntö?).

Näin sanotaan Wikipediassa: “Kesäaikajärjestelyn tarkoituksena on saada kesän ajan aamuinen valo vastaamaan paremmin aktiivisia valveillaolotunteja ja työskentelyaikoja kouluissa ja työpaikoilla. Kertyneet valoisat tunnit ‘säästetään’ näin iltaan sen sijaan, että ne kuluisivat ‘hukkaan’ ihmisten vielä nukkuessa.” Selvä pyy, aamu valkenee myöhemmin ja ilta on pitempään valoisa. Hieno idea!

Josko tietysti Suomen kesä ei ole erityisen pimeä, ei varsinkaan pohjoisimmassa Suomessa. Päiväntasaajalla, jossa ei ilta- ja aamuhämärää tunneta, kellonsiirto vaikuttaa enemmän päivärytmiin.

***

Sitä en ymmärrä, miksi kellon pitäisi olla vain kesäaikaan tunnin edellä? Sama ongelmahan on myös talvella: illasta päin voisi olla valoisampaakin. Eikö olisi paljon mielekkäämpää siirtä viisareita tunti eteenpäin ja jättää ne siihen myös talven ajaksi, jos kerran se paremmin vastaa ihmisten tarpeita ja elämänrytmiä.

Joskus ennenmuinoin elettiin auringon tahtiin: noustiin, kun oli valoisaa, ja nukuttiin, kun oli pimeää. Kenties ongelman ydin on siinä, että meidät kaikki on sidottu viisareiden näyttämään aikaan, luonnollisesta ajasta viis. Ei voi kuunnella kehoa ja elimistöä, vaan pitää katsoa kellosta, milloin on aika herätä, syödä tai mennä nukkumaan.

***

Kello on vasta yhdentoista korvilla talviaikaa, ja olen jo puolikuollut. Päivärytmi on somasti sekaisin, mutta olkoon: menen nukkumaan jo nyt. Jos vaikka saisin kadonneen tunnin aiheuttaman univelan paikattua.