On olemassa kahdenlaisia ihmisiä. (Huomautus: seuraa rankkaa yleistystä. Todennäköisesti ihmisiä on enemmän kuin kahdenlaisia, mutta tämän tosiseikan huomioon ottaminen sotkee ikävästi tämän tekstin rakenteen. Sovitaan siis, että on olemassa vain kahdelaisia ihmisiä.)
On ihmisiä, jotka haluavat saada kaiken valmiina, nopeasti, hetijustnyt, ilman vaivaa. Ja on ihmisiä, joille prosessi on yhtä tärkeää – tai joskus jopa tärkeämpää – kuin lopputulos.
***
Minä en pidä valmiista asioita (paitsi jos kyse on ruoanlaitosta, jolloin puolivalmis on aina parempi kuin raaka-aine – paitsi kaurapuurossa). Ehkä olen jopa mennyt monessa suhteessa liian pitkälle, kun vieroksun valmiina hankittua. En silti sentään ole ostanut lampaita keritäkseni niitä ja kehrätäkseni villoja. Enkä ole hankkinut tietokoneen komponentteja kasatakseni niistä konetta. Joissain asioissa valmiilla on paikkansa.
Mutta kovin monessa asiassa mieluummin teen ja valmistan itse kuin ostan valmiin tuotteen. Teen mielelläni juuri minun näköistäni, minun tarpeisiini sopivaa ja itselleni käyttökelpoista.
Sopii kysyä, olenko jämähtänyt noin kolmivuotiaan “minä itse” -asteelle.
***
Minulle tekeminen on tärkeää. Se, että käsitöitä tehdessäni näen villapaidan valmistuvan silmukka silmukalta, puseron muotoutuvan sauma saumalta. Se, että näen painotuotteen hahmottuvan, valokuvan työstyvän tai nettisivuston rakentuvan. Se, että näen koreografian muotoutuvan, sovituksen palasten loksahtelevan paikoilleen.
Osa tekemisen nautintoa on oppiminen ja taitojen kasvaminen. Ensimmäinen yritys ei välttämättä tuota hyvää lopputulosta, mutta harjoittelu kasvattaa taitoja. Ongelmia oppii ratkomaan vain yrityksen ja erehdyksen kautta. Tietoa etsiessä löytää sellaistakin, mitä ei ollut etsimässä.
Tieto ja taito eivät tule ilman ponnisteluja, niiden eteen pitää tehdä työtä. Mutta kun se taito on hankittu – niin no, sitten sillä taidolla tehdään töitä. Tehdään valmista.
hakusanoja harjoittelu, prosessi, taito, tieto, valmis
Ei kommentteja »