Merkinnät teemasta 'verensokeri'

Aloitustäpinä ja hypovaara

Ensimmäinen koulupäivä on aina hurjan jännä, niin lapsille kuin vanhemmillekin. Tänään aloitettiin uusi lukuvuosi, ja vielä on uutuudenviehätystä lapsilla ja hirveä täpinä äidillä. Hiljoksiin, hiljoksiin…

Lukujärjestykset ovat nyt käpälissä, ja siitä on hyvä lähteä liikkeelle omiakin aikatauluja rakentamaan. Kun vielä tässä noin viikon päivät saadaan kuljettua ja nähdään, miten koulukuljetukset lutviutuvat, niin sitten voikin jo rauhassa keskittyä olennaiseen.

***

Tässä kohti syksyä edetään diabeteksen hoidossa jälleen kädestä suuhun. Kesällä hyviksi havaitut käytännöt ja insuliiniannostukset voi nakata romukoppaan, sillä koulussa verensokeria täytyy säädellä vähän varovaisemmin.

Heinäkuu meni pääasiassa loistavilla sokereilla, mutta vastineeksi saimme runsaasti lieviä hypoja. Koulussa hypojen korjaaminen ei ole yhtä helppoa kuin kotioloissa, joten varmuusvaraa täytyy jättää vähän enemmän. Koulun aloitus myös muuttaa ruokailuaikatauluja, aktiivisuutta ja liikuntaa, joten käytännössä pikainsuliinin annostukset menevät kokonaan uusiksi.

Toivon, että parissa viikossa alan jo nähdä, minkä kokoisilla insuliiniannoksilla päivä menisi mahdollisimman hyvillä sokereilla ilman akuuttia hypovaaraa.

Lohduttavaa

Tässä on taisteltu viime aikoina matalien lounassokerien kanssa. Ei ole kovin miellyttävää eikä suotavaa, että verensokeri tipahtaa koululounaalle kakkosella alkaviin lukemiin.

Edellisellä diabetespolikäynnillä tilanne oli toisenmoinen: lounaalla mentiin korkeilla ja alkuiltapäivästä hypoilla. Insuliinien muutoksella onnistuttiin siis siirtämään hypot lounasaikaan.

***

Useampaan otteeseen on tehnyt mieli hakata päätä seinään, kun verensokereilla, hiilihydraateilla ja insuliineilla ei tunnu olevan mitään loogista yhteyttä. Kovasti lohdutti tänään lääkärillä, kun lääkäri tutkiskeli omaseurantavihkoa ja huokaisi: “Eihän tässä ole mitään tolkkua.” Sitä mieltä mekin olemme olleet.

Mikä häkellyttävintä, verensokerimittausten keskiarvo on viimeiseltä kuukaudelta 8,5 paikkeilla, mutta HbA1c oli yli 8,5:n. Nämä kaksi lukuahan eivät ole yhtään verrannolliset: jos pitkäaikainen verensokeri eli HbA1c on 8,5, verensokeritaso on keskimäärin 13. Verensokeri siis huitelee tähdissä silloin, kun emme mittaa. Ei hyvä.

Nyt taas säädetään ja viilataan ja väännetään ja käännetään. Parin kuukauden päästä käydään katsomassa, auttaako insuliinien säätö.

Urheilujuhlaa

Kylmä ja vetinen sää selkeni sopivasti tälle päivää, kun kisattiin kunnan koulujen yleisurheilukisoissa. Olin varustautunut kymmentä astetta viileämpään säähän muun muassa kolmella paidalla, säärystimillä sekä kolmilla eri hanskoilla, joten minun ei tarvinnut kärsiä vilua.

Huoltojoukkojen edustajana tehtäviini kuului muonitus, tarpeisto sekä luonnollisesti diabeetikon erityistarpeiden huomioiminen. Suomeksi raahasin mukanani vesipulloja ja eväsleipiä, tuulipukuja, päähineitä ja hanskoja, jotka ihmeen kaupalla mahtuivat yhteen reppuun. Lisäksi olallani keikkui diabeetikon inskalaukku, jossa olivat insuliini, verensokerimittari, siripirit ja muut hätähiilarit. Kokonaiskantamuksen täydensi kameralaukku (oma valinta).

***

D-rintamalla päivä sujui sangen mallikkaasti: verensokeri mitattiin ennen pikajuoksua, lounaalla ja vielä ennen 600 metrin juoksua. Odotuksenmukaisesti sokerit heiluivat aika korkealla, kun kilpailuissa oli tavanomaisen liikunnan lisäksi vielä täpinälisääkin.

Pituushyppy esimerkiksi nostaa sokereita. Siinä tehdään lyhytaikainen, räjähtävä suoritus, ja sen jälkeen on taas seisoskelua ja odottelua. Myöskään lyhyt pikajuoksu ei sokereita ainakaan laske.

Sitä vastoin kavereiden kanssa kuljeskelu ja kisailu toi sokereita yllättävästikin alaspäin (tai sitten laskun syynä oli täpinän tasaantuminen). Ennen 600 metrin juoksua sokerit olivat jo laskeneet kymmenen pintoihin, mitä pidin turhan matalana tässä tilanteessa — puolitoista totista kierrosta on yllättävän rankka suoritus, ja kun täpinä vielä kisojen jälkeen laskisi, arvelin, että sokerit tulisivat lujaa alas. Nostatin siis väkisin sokereita ylös puolen lakritsipatukallisen verran (~7 hiilaria), sillä viime aikoina hypoja on ollut turhan tiheästi.

Tällä kertaa nostatus ei olisi ollut tarpeen: sokerit pysyivät koko iltapäivän tasaisen korkeina ja tulivat alas välipalainsuliinilla, eikä illallakaan tullut hypoja (kuten saunailtoina ei yleensäkään). Joko päivän kuljeskelu kavereiden kanssa ei ollut yhtä hurjaa kuin koulupäivien välituntimellastukset tai popkorni on urheilupäivinä erinomainen sokerinnostatusnaposteltava: nostaa muttei romauta.

***

Vaikka päivän seuratuin suoritus olikin verensokerien liikesuunta, myös kisoihin osallistuneet saavat kiitosta. Tsemppi oli hyvä, suorituksiin paneuduttiin ja mukana oli aitoa urheilumieltä. Eivätkä tuloksetkaan olleet yhtään hullumpia. Pitäisiköhän ensi vuotta varten jo treenatakin?

Äärestä laitaan

Koulut ovat alkaneet. Kesällä insuliinin kanssa on voinut pelata enemmän, kun mataliin ja korkeisiin on voinut tarttua heti. Nyt pitäisi päästä taas koulurytmiin ja löytää sopivat insuliinit ja välipalat – viimekeväisistä ei enää paljon iloa ole, kun lapsi kasvaa koko ajan ja insuliinintarve lisääntyy.

Tämä päivä meni ihan harjoittelun piikkiin. Lounaalla sokerit yli 19, pari tuntia myöhemmin neljän pinnoissa ja välipalasta huolimatta reilun tunnin päästä 2,2. Ei näimmä kannata korjata sokereita lounaalla yhtä reteesti kuin kotona.

Tänä vuonna lukujärjestys tarjoaa myös sellaisen jännitysmomentin kuin liikunnan kaksoistunnin. Taitaa ainakin alkuun mennä puhelinneuvotteluiksi sen päivän syömiset ja insuliinit. Ja varuiksi reppuun lakritsaa ja siripiriä.

Kun mikään ei riitä

Koulussa kuulemma liikkuu parvorokkoa. Voihan meillä sitäkin olla, mutta parvorokko saattaa tulla ja mennä kuumeettomana ja meidän jälkikasvumme on kaatanut petiin kuume, flunssa kaikesta päätellen.

Diabeetikolla kaikenmoinen normaalista poikkeava aiheuttaa päänvaivaa. Nytkin reilu kuume ja jonkin sortin infektio ovat vetäneet lapsesta mehut ja keikauttaneet sokerit päälaelleen. Voi toki olla myös niin, että korkeaksi pyrkivät sokerit ovat vetäneet lapsen ihan sipiksi. Ei sitä oikein tiedä, mikä on syy, mikä seuraus.

Mutta se on käynyt selväksi, mitä lääkärit meille sanoivat sairastamisajan insuliinintarpeesta: inskaa tarvitaan lisää ja paljon.

Olen aika arka pistämään ylimääräistä, vaikka kohtuuhyvin uskallan jo korkeita sokereita insuliinilla pudottaa. Mutta jos normaali ateriainsuliini on 2–2,5 yksikköä, kun lapsi syö 40 hiilaria (leipä, maito, pari perunaa ja sitten ne hiilarittomat lisukkeet päälle), niin kieltämättä hirvittää pistää 3,5 yksikköä, kun ateriassa on vain parikymmentä hiilaria. Moisista pistoksista huolimatta sokerit ovat huidelleet taivaissa.

Tällä hetkellä normaalina päivänä pistetään pikainsuliinia yhteensä kaikille aterioille noin 8–9 yksikköä. Tänään on pistetty 18 yksikköä pikaa ja pitkääkin on kasvatettu puolella yksiköllä per pistos. Siis kymmenkunta yksikköä insuliinia on pistetty yli tavanomaisesta määrästä, ja silti suurimman osan päivää sokerit ovat olleet lähempänä kahtakymmentä kuin kymmentä. Ja tämä siitä huolimatta, että hiilarimäärä on ollut melkein viidenneksen pienempi kuin normaalisti.

Kuulemma insuliinin tarve voi pysyä korkana vielä muutaman päivän sairastamisen jälkeenkin. Siinähän se temppu sitten onkin, kun yrittää saada inskamäärät normalisoitua hallitusti, ilman hypoja tai hypereitä.